Miltä vetyvesi maistuu? (Ja mitä outo maku tarkoittaa)

Jos aiot kokeilla vetyvettä ensimmäistä kertaa, lyhyt vastaus on rauhoittava: oikein valmistettu lasillinen maistuu samalta kuin vesi, jolla täytit pullon. Vety itsessään ei lisää makua, tuoksua eikä jälkimakua. Makuun voivat vaikuttaa lähtövetesi, vetyveden valmistukseen käytetty laite ja toisinaan myös maku, jolla ei ole mitään tekemistä vedyn kanssa ja johon kannattaa kiinnittää huomiota.

• Vetykaasu itsessään on mautonta. Molekyylivedyssä (H2) ei ole väriä, hajua eikä makua, jonka kielesi tai nenäsi voisi havaita.
• Jotkut juojat huomaavat pehmeämmän suutuntuman hienojen vetymikrokuplien ansiosta. Kyse on suutuntumasta, ei uudesta mausta.
• Perusmaku tulee lähtövedestäsi, mukaan lukien sen mineraalipitoisuus ja käsittelyhistoria sekä se, miten pullo tai kannu on puhdistettu ennen käyttöä.
• Kahteen tiettyyn sivumakuun kannattaa kiinnittää huomiota: valkaisuainetta muistuttava maku viittaa klooriin tai otsoniin, ja metallinen tai karvas maku puolestaan yleensä mineraaleihin tai putkistoon, ei vetyyn.

Lyhyt vastaus: vetyvesi maistuu vedeltäsi

Kaada vetyä sisältävää vettä lasiin saman veden rinnalle ilman lisättyä kaasua. Asianmukaisesti rakennetussa laitteessa niiden pitäisi maistua samalta. Joskus eroksi kuvataan hienovaraisesti pehmeämpää tai sileämpää suutuntumaa, jonka arvellaan johtuvan hyvin pienistä vetymikrokuplista, jotka kulkevat nesteessä juodessasi. Kyse on suutuntumasta, ei erillisestä mausta, ja tunne häviää nopeasti, kun vesi on ollut muutaman minuutin kosketuksissa ilman kanssa ja liuennut kaasu alkaa haihtua.

Tämä on tärkeää kaikille, jotka pohtivat, kannattaako vetyvettä kokeilla: sinun ei tarvitse totutella uuteen makuun. Juot edelleen samaa vettä kuin ennenkin, mutta siihen on lisätty kaasua, jolla ei itsessään ole aistittavaa ominaismakua.

Miksi liuennut vety ei lisää makua

Molekyylivety (H2) on väritön ja hajuton kaasu (lähde: Hydrogen — Wikipedia), minkä vuoksi makureseptorisi eivät havaitse sitä. Maku- ja hajuaistit reagoivat molekyyleihin, jotka ovat vuorovaikutuksessa kielen ja nenäontelon tiettyjen reseptorien kanssa. Liuennut H2 ei aktivoi näitä aistiratoja samalla tavalla kuin esimerkiksi liuennut hiilidioksidi aiheuttaa poreveden kihelmöinnin ja lievän happamuuden.

Käytetyt pitoisuudet tukevat tätä. Pullo, kannu tai tabletti lisää veteen vetyä miljardisosien tai pienten miljoonasosien pitoisuuksina. Määrä on häviävän pieni verrattuna veteen, joka muodostaa ylivoimaisesti suurimman osan juomastasi. Vety kulkee mukana vedessä ja sen ominaismaussa, ei korvaa tai peitä niitä. Siksi valmiin lasillisen maku juontuu edelleen siihen kaadetusta vedestä, ei elektrolyysivaiheesta.

Mikä oikeasti muuttaa vetyvesilasillisen makua

Jos kaksi ihmistä kuvailee selvästi erilaisia kokemuksia samanmallisesta pullosta, selitys löytyy lähes aina ennen vedyn lisäämistä: itse vedestä tai laitteen kunnosta, ei kaasusta.

Hanavesi, suodatettu, pullotettu vai tislattu vesi: lähtövesi, josta laite aloittaa

Jokaisella vesilähteellä on oma mineraalikoostumuksensa ja käsittelyhistoriansa jo ennen kuin vesi päätyy elektrolyysikammioon. Kunnallinen hanavesi voi maistua hieman kloorilta paikallisen käsittelyn voimakkuudesta riippuen, kun taas suodatettu tai tislattu vesi on lähtökohtaisesti neutraalimpaa. Valmistajat suosittelevat usein käyttämään suodatettua tai puhdistettua vettä käsittelemättömän hanaveden sijaan kahdesta toisiinsa liittyvästä syystä: näin maku pysyy tasaisena täytöstä toiseen, ja samalla elektrolyysikalvo suojautuu ajan mittaan kertyviltä mineraalisaostumilta. Eri vesityyppien soveltuvuutta eri laitteisiin käsitellään erikseen artikkelissa hanaveden, suodatetun, pullotetun ja tislatun veden käyttö vetyvesipulloissa. Lyhyesti sanottuna helpoin tapa pitää valmis lasillinen mauttomana on aloittaa vedestä, joka maistuu jo valmiiksi mauttomalta.

Miksi ”uuden pullon haju” häviää ensimmäisten käyttökertojen jälkeen

Upouudessa pullossa, sen tiivisteissä tai kantokotelossa voi olla lievä muovin tai kumin haju ensimmäisillä käyttökerroilla, aivan kuten uudessa juomapullossa tai eväsrasiassa usein on ennen ensimmäisiä pesukertoja. Kyse on valmistuksesta ja pakkaamisesta johtuvasta alkuvaiheen ilmiöstä, ei merkistä siitä, että elektrolyysiprosessi saastuttaisi veden. Haju häviää yleensä ensimmäisten useiden täyttö- ja huuhtelukertojen jälkeen, kuten useimpien tuotteiden käyttöohjeissa neuvotaan.

Milloin maku viittaa ongelmaan eikä vain veden ominaisuuksiin

Kahteen sivumakuun kannattaa kiinnittää tarkemmin huomiota, sillä ne viittaavat siihen, että syy löytyy pullon sijaan vedenjakelusta tai siihen liittyvästä putkistosta.

Kloorin tai ”uima-altaan” maku

Klooria sisältävän veden maku ja haju voivat erota selvästi käsittelemättömästä vedestä, ja ero korostuu, jos klooripitoisuus on suurempi tai vedessä on enemmän sakkaa (lähde: CDC Healthy Water: Water Disinfection with Chlorine and Chloramine). Vetyvesipullossa samankaltainen valkaisuainetta tai uima-allasta muistuttava maku voi johtua myös hapesta ja otsonista, joita ei ole erotettu vetyvirrasta elektrolyysin aikana kunnolla. Tällöin kyse on laitteen rakenteesta eikä veden laadusta. Kummassakaan tapauksessa ratkaisu ei ole arvailla: kattavassa vetyvesipullojen kloorin- tai otsoninhajua käsittelevässä vianmääritysoppaassa kerrotaan, miksi hajua esiintyy ja miten voit testata oman pullosi, ja siinä käydään läpi, miten nämä kaksi syytä erottaa toisistaan.

Metallinen tai karvas maku

Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (US EPA) ohjeissa juomaveden haitta-aineista metallinen maku yhdistetään rautaan, kupariin, sinkkiin tai mangaaniin pitoisuuksina, jotka jäävät selvästi terveysriskinä pidettävien tasojen alapuolelle. Lisäksi ohjeissa todetaan erikseen, että matala pH voi itsessään aiheuttaa karvaan, metallisen maun (lähde: US EPA: Secondary Drinking Water Standards). Nämä mineraalit näkyvät myös liuenneiden aineiden kokonaispitoisuudessa. Aihetta käsitellään tarkemmin artikkelissa veden TDS-arvo selitettynä, jos haluat ymmärtää, mitä TDS-mittari oikeastaan mittaa. Tällainen metallinen maku johtuu lähtövedestä tai putkista, joiden läpi se kulki, ei veteen myöhemmin lisätystä vedystä.

Helpoin tapa selvittää kumman tahansa sivumaun syy on maistaa tavallista hanavettä sellaisenaan ennen kuin se päätyy pulloon. Jos samainen kloorin tai metallin maku tuntuu suoraan hanasta kaadetussa lasillisessa, syy on vedenjakelussa tai kodin putkistossa. Vetyvesipullo tai -kannu ei ratkaise ongelmaa.

Näin pidät maun tasaisena

Muutamalla tavalla voit ehkäistä useimpia makuvaihteluita jo ennalta. Ne kannattaa ottaa osaksi rutiinia sen sijaan, että alkaisit selvittää ongelmaa vasta jälkikäteen.

• Aloita vedestä, joka maistuu jo valmiiksi mauttomalta. Suodatettu tai puhdistettu vesi poistaa yhden kokonaisen vaihtelun lähteen jo ennen vedyn lisäämistä, ja useimmat valmistajat suunnittelevat ja testaavat laitteensa juuri tällaiselle vedelle.
• Huuhtele ja puhdista laite käyttöohjeessa neuvotun aikataulun mukaan. Pulloon tai kannuun kertyvät mineraalijäämät ja saostumat aiheuttavat ajan mittaan sivumakuja yleisemmin kuin itse elektrolyysivaihe.
• Jos huomaat kloorin tai metallin maun suoraan hanavedessä, ota yhteyttä paikalliseen vesilaitokseen tai putkiasentajaan, sillä maku viittaa vedenjakeluun tai putkistoon eikä mihinkään, minkä pullo voisi suodattaa pois.

Myös laitteen rakenteella on merkitystä. Hydrion Core on suunniteltu erottamaan happi ja otsoni vetyvirrasta elektrolyysin aikana, joten suunnittelun tavoitteena on lisätä veteen liuennutta vetyä lisäämättä lähtöveden ominaismaun päälle omaa hajuaan. Kyseessä on ilmoitettu suunnitteluominaisuus, ei riippumattomasti varmennettu hajutesti. Se on kuitenkin olennainen mekanismi tämän kysymyksen kannalta: pullo, joka on rakennettu pitämään sivutuotekaasut poissa vesivirrasta, muuttaa lasillisen makua yhdellä tavalla vähemmän.

Jos haluat lyhyen vastauksen tähän kysymykseen yhden rivin muodossa sekä vastaukset kahteen tusinaan muuhun yleiseen kysymykseen, vetyveden usein kysytyt kysymykset on nopeampi lukupaketti. Tämä artikkeli on laajempi versio kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miksi kaasu on mautonta, mitkä tekijät oikeasti vaikuttavat yksittäisen lasillisen makuun ja miten tavalliset veden ominaisuudet erottaa tarkistamista vaativasta mausta.