Vetyvesi vai kivennäisvesi: eri asioita – voiko niitä yhdistää?

Kivennäisvesi ja vetyvesi eivät ole keskenään kilpailevia kategorioita, eikä kumpikaan korvaa toisen määritelmää. Kivennäisvesi kertoo, mistä vesi on peräisin ja mitä se jo sisältää: se tulee tietystä suojellusta maanalaisesta lähteestä, ja sen mineraalikoostumuksen on pysyttävä samana lähteeltä pulloon. Vetyvesi puolestaan kertoo reaaliaikaisesti, tietyssä lasillisessa, olevan liuenneen molekyylivedyn (H2) kaasun määrän, joka ilmoitetaan ppb-yksikköinä. Kivennäisvedestä voi tulla vedyllä rikastettua, kun siihen liuotetaan H2-kaasua, eikä tämä prosessi muuta tai korvaa mineraalipitoisuutta, jonka perusteella se on alun perin kivennäisvettä. Kun erotat toisistaan kysymykset, joihin nämä termit oikeasti vastaavat, kyse ei enää ole kilpailusta vaan käytännön kysymyksestä siitä, mitä tapahtuu, kun nämä kaksi yhdistetään.

• Eri määritelmät, eri näkökulmat: kivennäisvesi määritellään suojellun lähteen ja vakaan mineraalikoostumuksen perusteella; vetyvesi puolestaan määritellään liuenneen H2-kaasun perusteella. Kaikesta vedestä poistuu H2:ta ajan myötä, riippumatta veden mineraalipitoisuudesta.
• Yhteensopivuuden ratkaisee sähkönjohtavuus, ei laatu: elektrolyysiin perustuva vetyvesipullo tarvitsee jonkin verran liuenneita mineraaleja johtaakseen vetyä tuottavaa sähkövirtaa, joten se on suunniteltu tietylle kohtuulliselle mineraalipitoisuudelle eikä puhtaalle tai hyvin mineraalipitoiselle vedelle.
• Useimmat kivennäisvedet jäävät tämän vaihteluvälin ulkopuolelle: vastaavanlaisen elektrolyysipullon valmistaja yhdistää mineraalipitoisen veden elektrolyysilevyihin kertyviin jäämiin ja laitteen lyhyempään käyttöikään. Kyse on huoltoon liittyvästä huolenaiheesta, ei kertakäyttöisestä viasta.
• Tabletti toimii eri tavalla: magnesiumia sisältävä tabletti reagoi suoraan veden kanssa sen sijaan, että sen läpi johdettaisiin sähkövirta, joten se voi lisätä vetyä kivennäisvesilasilliseen ilman sähkönjohtavuuteen liittyvää huolta.

Kaksi eri asiaa, joita mitataan kahdella eri tavalla

Kun kahta tuotetta verrataan ikään kuin ne kuuluisivat samaan kategoriaan, syynä on yleensä se, että termejä tarkastellaan vain yhden niistä kysymyksistä kautta, joihin ne oikeasti vastaavat. Kivennäisvesi vastaa kysymykseen: ”Mistä tämä vesi on peräisin, ja mitä se sisältää luonnostaan?” Vetyvesi vastaa kysymykseen: ”Kuinka paljon tässä vedessä on juuri nyt liuennutta H2-kaasua?” Ensimmäinen koskee alkuperää ja koostumusta, jotka määrittyvät lähteellä ja joita säädellään. Toinen koskee kaasua, jota voi olla liuenneena lähes missä tahansa vedessä – hanavedessä, suodatetussa vedessä, tislat­ussa vedessä tai kivennäisvedessä – ja joka poistuu vedestä vähitellen ajan myötä riippumatta siitä, mitä mineraaleja vedessä sattuu olemaan. Siksi kivennäisvedestä voi tulla vedyllä rikastettua kivennäisvettä ilman, että se lakkaa olemasta kivennäisvettä: liuenneen vedyn lisääminen ei vaikuta mineraalikoostumukseen, jonka vuoksi vesi alun perin päätyi kaupan hyllylle.

Mitä kivennäisvesimerkintä oikeastaan kertoo

Hyllyllä oleva kivennäisvesi määrittyy vähemmän nokkelan brändäyksen kuin melko tiukkojen sääntöjen perusteella: niissä määritellään, mistä vesi voi olla peräisin ja mitä sille saa tehdä ennen kuin se päätyy pulloon. EU:n luonnon kivennäisvettä koskevien sääntöjen mukaan veden on oltava peräisin suojellusta maanalaisesta lähteestä, ja sen mineraalipitoisuuden sekä hivenaineiden on säilyttävä muuttumattomina lähteeltä pulloon. Veteen saa tehdä vain rajallisen joukon sallittuja käsittelyjä, kuten erottaa siitä rautaa tai rikkiä tai poistaa osan luonnostaan esiintyvästä hiilidioksidista. Mitään ei saa lisätä, paitsi että kuplivaan versioon voidaan palauttaa vedestä peräisin olevaa CO2:ta (lähde: The Natural Mineral Water, Spring Water and Bottled Drinking Water Regulations 2007). Yhdysvalloissa FDA:n määritelmän mukaan veden kokonaisliuenneiden aineiden pitoisuuden on oltava vähintään 250 ppm, ja veden on oltava peräisin vastaavanlaisesta suojellusta lähteestä. EU:n säännöissä painotetaan sen sijaan lähteellä tehtävän käsittelyn vähäisyyttä, ei tiettyä mineraalipitoisuuden vähimmäistasoa (lähde: Kivennäisvesi, Wikipedia).

Sääntelyyn perustuva määritelmä ei takaa, että kaikkien merkkien mineraalipitoisuus olisi tasaisen korkea. Pullotettuja kivennäisvesiä koskevissa katsauksissa joidenkin merkkien mediaanimineraalipitoisuuden on havaittu jäävän tyypillistä hanavettä pienemmäksi, kun taas joidenkin mineraalipitoisempien merkkien kokonaisliuenneiden aineiden pitoisuus ylittää 1 000 ppm (lähde: Kivennäisvesi, Wikipedia). Jos vertailussa siis oletetaan, että kivennäisvesi on aina ”mineraalipitoista”, oletus ei pidä paikkaansa jo ennen kuin edes päästään vetyyn liittyvään kysymykseen.

Voiko elektrolyysiin perustuvassa vetyvesipullossa käyttää kivennäisvettä?

Tämä on käytännön kysymys useimpien niiden hakujen taustalla, joissa näitä kahta asetetaan vastakkain: voiko jo keittiössä oleva pullo toimia sillä vedellä, jota jo juot? Esimerkiksi Hydrion Core käyttää SPE/PEM-elektrolyysiä veden hajottamiseen ja H2-kaasun liuottamiseen veteen. Tällöin ratkaisevaa on sähkönjohtavuus, ei se, kuinka ”hyvää” vesi on. Puhdas vesi johtaa heikosti sähköä: sen kautta kulkee suunnilleen sadas­tuhannesosa siitä sähkövirrasta, joka kulkee meriveden kautta, koska siinä on niin vähän liuenneita ioneja kuljettamassa sähkövarausta (lähde: Veden elektrolyysi, Wikipedia). Siksi elektrolyysipullot on suunniteltu vedelle, jossa on tietty, kohtuullinen määrä liuenneita mineraaleja, eivätkä tislatulle tai erittäin puhtaalle vedelle. Tätä suunnitteluun liittyvää rajoitetta käsitellään tarkemmin artikkelissamme, jossa kerrotaan miksi vetyvesilaitteissa tarvitaan tislattua tai puhdasta vettä. Jos haluat perehtyä sähkönjohtavuuden laajempaan vaihteluväliin, lue myös aiempi TDS-selitys.

Useimpien pullotettujen kivennäisvesien liuenneiden aineiden pitoisuus ylittää selvästi tämän suunnitellun vaihteluvälin. Syöttöveden vieraat ionit voivat ajan myötä vaikuttaa elektrolyysikennon kalvoon, lyhentää sen käyttöikää ja heikentää sen tehokkuutta (lähde: Veden elektrolyysi, Wikipedia). Vastaavanlaisen SPE/PEM-pullon valmistaja suosittelee tästä syystä suodatettua, tislattua tai käänteisosmoosilla puhdistettua vettä hanaveden sijaan. Valmistajan varoituksen mukaan hanaveden mineraalit ja kemikaalit voivat aiheuttaa kertymiä, jotka lyhentävät laitteen käyttöikää ja lisäävät puhdistustarvetta (lähde: Echo Flaskin usein kysytyt kysymykset). Kyse on toistuvassa käytössä vähitellen syntyvästä huoltotarpeesta, ei siitä, että yksittäinen pullollinen kivennäisvettä vahingoittaisi laitetta heti: kivennäisveden käyttäminen laitteessa kerran sellaisena päivänä, kun muuta vettä ei ole saatavilla, on eri asia kuin sen ottaminen päivittäiseksi tavaksi.

Miksi ”enemmän mineraaleja” ei automaattisesti ole näille laitteille parempi

On houkuttelevaa olettaa, että liuenneiden mineraalien suurempi määrä parantaa sähkönjohtavuutta ja siten laitteen suorituskykyä, mutta tällaisessa päättelyssä jää huomiotta se, mihin laite on oikeasti suunniteltu. Elektrolyysipullon sisällä olevat levyt on suunniteltu tiettyä sähkönjohtavuuden vaihteluväliä varten, eikä sen selvä ylittäminen tehosta vedyn tuottamista. Se vain lisää niiden ionien määrää, jotka voivat kerryttää levyihin jäämiä toistuvien käyttösyklien myötä. Kattavassa vertailussamme aiheesta millaista vettä vetyvesipullossa kannattaa käyttää: hanavettä, pullovettä, suodatettua vai tislattua käydään läpi, miten tämä vaikuttaa muihin arkisiin vesilähteisiin, ja päädytään samaan johtopäätökseen: noudata valmistajan suosittelemaa vaihteluväliä äläkä oleta, että ”enemmän mineraaleja on parempi”.

Magnesiumia sisältävä vetytabletti toimii eri periaatteella

Hydrion H2 -vetytabletit kiertää sähkönjohtavuuteen liittyvän kysymyksen käyttämällä kokonaan erilaista toimintaperiaatetta. Tabletissa ei johdeta sähkövirtaa vedessä olevan elektrodin läpi, vaan magnesiumia sisältävä tabletti reagoi suoraan veteen, johon se pudotetaan, ja vapauttaa liuetessaan veteen liukenevaa vetykaasua. Vedessä ei ole kalvoa tai elektrodilevyä pitkiä aikoja, joten elektrolyysipulloon liittyvät kertymä- ja sähkönjohtavuushuolenaiheet eivät koske tablettia samalla tavalla. Siksi tabletti on ennustettavampi tapa lisätä vetyä nimenomaan kivennäisvesilasilliseen: et pyydä tietylle sähkönjohtavuuden vaihteluvälille suunniteltua laitetta käsittelemään vettä, joka on pullotettu aivan eri tarkoitukseen.

Kumpaan siis kannattaa tarttua

Rehellinen vastaus riippuu siitä, kumpaan näistä kahdesta kysymyksestä haluat vastauksen. Jos etsit tiettyä, tunnettua mineraalikoostumusta, jo luottamasi kivennäisvesi on edelleen luotettavampi valinta siihen tarkoitukseen. Vedyn lisääminen ei paranna eikä korvaa tätä koostumusta. Jos taas haluat veteen liuennutta vetyä, hyödyllisintä on juoda vesi pian vedyn tuottamisen jälkeen, sillä H2 on kaasua, joka poistuu vedestä ajan myötä riippumatta siitä, kuinka mineraalipitoista tai vähämineraalista vesi alun perin oli. Elektrolyysipullossa kannattaa pysyä siinä vesityypissä, jolle valmistaja on laitteen suunnitellut, jotta sekä suorituskyky että huoltotarve pysyvät ennakoitavina. Jos haluat aloittaa perusteista, tutustu yleiseen vetyvettä käsittelevään oppaaseemme ja SPE/PEM-elektrolyysiä käsittelevään selitykseemme. Jos haluat lisätä vetyä nimenomaan kivennäisvesilasilliseen, Hydrion H2:n kaltainen tabletti poistaa sähkönjohtavuuteen liittyvän kysymyksen kokonaan yhtälöstä. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos kivennäisvesi kuuluu jo päivittäisiin tapoihisi ja haluat jatkaa sen juomista.