Mitä vetyvesi tekee kehossa? Imeytyminen, jakautuminen ja poistuminen

Kun juot vetyvettä, siihen liuennut vetykaasu ei sula samalla tavalla kuin ruoka. Se siirtyy suolistosta verenkiertoon muutamassa minuutissa, kulkeutuu kehossasi ja poistuu sitten hengityksen mukana noin seuraavan tunnin aikana. Tutkijat ovat kartoittaneet tätä reittiä mittaamalla uloshengityksen vetyä ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa ja eläintutkimuksissa suoraan elinten kudoksista. Näin saadaan vastaus siihen, kuinka nopeasti kaasu pääsee elimistöön, minne se kulkeutuu ja kuinka nopeasti se poistuu — tämä on suppeampi kysymys kuin se, vaikuttaako vetyvesi oloosi tai parantaako se jotakin mitattavaa terveystulosta. Niitä koskeva tutkimus on erillinen aihe, jonka tämä artikkeli tarkoituksella sivuuttaa.

Jos haluat tutustua vetyveden perusteisiin ja sen valmistukseen, tämä vetyveden esittely käsittelee aihetta. Jos sinua kiinnostaa laitteen toiminta eikä se, mitä juomisen jälkeen tapahtuu, artikkelissa vetyvesipullojen toiminnasta selitetään elektrolyysiprosessi, jolla pullot liuottavat kaasun veteen.

• Vetyveden juomisen jälkeen uloshengityksen vetypitoisuus nousee nopeasti ja saavuttaa huippunsa tavallisesti noin 10–15 minuutissa. Veden suurempi vetypitoisuus saa pitoisuuden nousemaan enemmän ja pysymään korkeana pidempään.
• Eläintutkimuksessa, jossa vetyä mitattiin suoraan elimistä, sitä havaittiin kudoksissa, kuten pernassa, ohutsuolessa ja haimassa, noin viiden minuutin kuluessa suun kautta annetusta annoksesta.
• Kaasu ei näytä kertyvän elimistöön. Uloshengityksen vetypitoisuus palaa lähelle lähtötasoa noin tunnissa, mikä vastaa kudosmittauksissa havaittua tasaista laskua.
• Mikään näistä mittauksista ei kerro, tuottaako vetyvesi todistetusti terveyshyötyjä. Ne kuvaavat kaasun kulkeutumista ja sitä, kuinka kauan se viipyy elimistössä. Se on eri kysymys kuin se, toimiiko vetyvesi.

Miten vety siirtyy lasista verenkiertoon

Veteen liuennut vety on kaasua, ei ravintoaine, jota ruoansulatusjärjestelmäsi pilkkoo. Kaasut kulkeutuvat vapaasti suoliston ohuen seinämän läpi, joten vety voi siirtyä ruoansulatuskanavasta pinnan alla oleviin pieniin verisuoniin lähes heti saavuttuaan suolistoon. Sieltä se kulkeutuu veren mukana kaikkialle, minne veri virtaa. Tämän varmistaminen elävältä ihmiseltä ilman kajoavia tutkimuksia on vaikeaa, joten tutkijat käyttävät hyväksi havaittua kiertotietä: he mittaavat uloshengityksen vetypitoisuutta samalla perustekniikalla, jota käytetään laktoosi-intoleranssin hengitystesteissä.

Tätä tutkittiin suoraan terveillä aikuisilla tehdyssä kontrolloidussa tutkimuksessa. Osallistujat joivat vetyvettä ja toisella tutkimuskerralla vertailun vuoksi tislattua vettä. Sen jälkeen heidän hengityksensä vetyarvoja mitattiin säännöllisin väliajoin (lähde: Shimouchi ym., Biomarker Insights, 2009). Uloshengityksen vetypitoisuus nousi nopeasti vetyveden juomisen jälkeen, mutta ei noussut lainkaan tislatun veden juomisen jälkeen. Tämä ero tukee ajatusta suorasta imeytymisreitistä eikä siitä, että kaasua olisi jo ollut suolistossa jostakin muusta syystä.

Miksi tämä on helpointa mitata hengityksestä eikä verestä

Kun vetykaasu päätyy verenkiertoon, se kulkeutuu lopulta keuhkoihin ja poistuu uloshengityksen mukana pitkälti samalla tavalla kuin hiilidioksidi. Hengitysnäytteen ottaminen ei ole kajoavaa, ja sen voi toistaa muutaman minuutin välein. Siksi se on käytännöllinen tapa seurata kaasua, jonka pitoisuuden seuraaminen edellyttäisi muuten toistuvia verinäytteitä.

Miten tämä eroaa suolistobakteerien tuottamasta vedystä

Paksusuolen suolistobakteerit tuottavat myös vetykaasua normaalina sivutuotteena fermentoidessaan tiettyjä hiilihydraatteja. Tätä vetyä havaitaan myös hengitystesteissä, tunnetuimpana esimerkkinä laktoosi-intoleranssin testaus. Näiden kahden ilmiön mittauskäyrät näyttävät erilaisilta: samassa tutkimuksessa maidon juominen aiheutti laktoosia pilkkomattomalla henkilöllä uloshengityksen vetypitoisuuden hidasta, tasaista nousua, joka jatkui tuntikausia, kun bakteerit vähitellen fermentoivat sulamatonta sokeria. Vetyveden juominen ei näyttänyt lainkaan tältä. Vetypitoisuus nousi nopeasti ja laski nopeasti. Tämä sopii siihen, että valmiiksi liuennut kaasu imeytyi suoraan verenkiertoon eikä syntynyt hitaasti ruoansulatuksessa alempana suolistossa.

Kuinka nopeasti vety havaitaan: ensimmäiset 15 minuuttia

Samassa tutkimuksessa uloshengityksen vetypitoisuus saavutti huippunsa noin 10–15 minuuttia vetyveden juomisen jälkeen. Suurimmalla tutkitulla pitoisuudella se nousi noin 40 miljoonasosaan (ppm). Tämä kertoo nopeasta siirtymisestä elimistöön ja sieltä pois, ei hitaasta kertymisestä: kaasu havaitaan nopeasti, pitoisuus saavuttaa huippunsa noin varttitunnissa ja alkaa sitten laskea.

Myös veteen liuenneen vedyn määrällä oli merkitystä. Sekä uloshengityksen vetypitoisuuden huippuarvo että koko tutkimusjakson aikana uloshengitetyn vedyn kokonaismäärä kasvoivat veden vetypitoisuuden kasvaessa. Molemmissa tapauksissa tilastollinen yhteys oli melko vahva. Yksinkertaisesti sanottuna enemmän vetyä sisältävä vesi tuotti suuremman vasteen, ei aina samaa kiinteää vastetta.

Mitä annosriippuvuus tarkoittaa tässä yhteydessä

Annosriippuvainen vaste tarkoittaa, että mitattu reaktio vastaa annettua määrää sen sijaan, että se saavuttaisi aina saman ylärajan annoksesta riippumatta. Tässä se näkyi suhteellisesti suurempana ja pidempään jatkuvana uloshengityksen vetypitoisuuden käyränä, kun vedessä oli enemmän liuennutta kaasua. Tämä päti ainakin tutkimuksessa todella testattujen pitoisuuksien välillä. Tuloksista ei selviä, mitä tätä vaihteluväliä suuremmilla tai pienemmillä määrillä tapahtuu, eivätkä ne kerro, mitä elimistö tekee vedylle sen imeydyttyä.

Minne vety kulkeutuu: mitä eläinten kudoksia koskevissa tutkimuksissa on mitattu

Hengitysmittaukset kertovat, kuinka paljon vetyä poistuu elimistöstä, mutta eivät sitä, minne se kulkeutuu sitä ennen. Tätä on tutkittu eläinkokeissa, joissa kudoksista voidaan ottaa suoria näytteitä. Eräässä usein siteeratussa tutkimuksessa mitattiin vedyn pitoisuutta rotan veressä ja kahdeksassa elimessä — maksassa, munuaisissa, sydämessä, pernassa, haimassa, suolistossa, lihaksissa ja aivoissa — sen jälkeen, kun rotille oli annettu vetyä suun kautta, ruiskeena tai hengitettynä (lähde: Liu ym., Scientific Reports, 2014).

Suun kautta annetun annoksen jälkeen kudosten vetypitoisuudet saavuttivat huippunsa noin viidessä minuutissa. Suurimmat mitatut pitoisuudet havaittiin pernassa, ohutsuolessa ja haimassa, joissa kussakin pitoisuus ylitti 300 PPB:tä kudosgrammaa kohti. Sen jälkeen pitoisuudet laskivat tasaisesti. Tämä on merkittävää, koska tulos osoittaa kaasun kulkeutuvan huomattavasti ruoansulatuskanavaa laajemmalle; ruoansulatuskanavan seinämän läpi se oli alun perin imeytynyt.

Miksi antotapa muuttaa tuloksia

Vedyn antotapa muutti pitoisuuskäyrän muotoa. Suoraan laskimoon ruiskutettuna vety saavutti huippunsa nopeimmin, noin minuutissa, mutta kaikissa kudoksissa mitatut pitoisuudet jäivät verrattain mataliksi, alle 35 PPB:tä kudosgrammaa kohti. Myös 4-prosenttisen vetykaasun hengittäminen tuotti erilaisen tuloksen: kudospitoisuudet nousivat hitaammin kuin suun kautta annettaessa tai ruiskeena, mutta pysyivät koholla vähintään 60 minuuttia eli pidempään kuin kummallakaan kahdella muulla antotavalla. Toisin sanoen se, miten vety päätyy elimistöön, vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti sitä havaitaan kudoksissa ja kuinka kauan se viipyy siellä, eikä kyse ole vain siitä, kuinka paljon sitä lopulta saapuu — tätä eroa käsitellään kokonaisuudessaan artikkelissa, jossa verrataan vedyn hengittämistä vetyveden juomiseen.

Mitä tämä tutkimus ei kerro ihmisistä

Nämä kudosten jakautumista koskevat tiedot ovat peräisin rotista. Rotan fysiologia, kuten aineenvaihdunnan nopeus ja elinten koko suhteessa ruumiinpainoon, eroaa ihmisen fysiologiasta niin paljon, ettei tarkkojen pitoisuuksien tai ajoituksen voi olettaa olevan ihmisillä samanlaisia. Tutkimus kuitenkin tukee laajempaa päätelmää, ettei liuennut vety jää suolistoon ja keuhkoihin, vaan kulkeutuu verenkierron kautta muihin kudoksiin. Näiden tarkkojen lukemien varmistaminen ihmisillä edellyttäisi vastaavia kudosnäytteitä, joiden ottaminen on huomattavasti kajoavampaa ja joita ei ole otettu samalla tavalla.

Kuinka nopeasti vety poistuu elimistöstä

Ihmisillä tehdyssä hengitystutkimuksessa vetyveden juomisen jälkeen uloshengityksessä havaittu vety oli palannut lähes kokonaan lähtötasolle noin 60 minuutissa juomisesta. Tämä aikataulu vastaa rotilla tehdyn tutkimuksen kudoshavaintoja: pitoisuudet saavuttavat huippunsa minuuteissa ja laskevat sitten tasaisesti sen sijaan, että ne kertyisivät toistuvan altistuksen seurauksena.

Tämä vastaa sitä, millainen vetykaasu on: pieni, kemiallisesti yksinkertainen molekyyli, jota elimistö ei näytä varastoivan samalla tavalla kuin rasvaliukoisia yhdisteitä tai kivennäisaineita. Se, mitä ei käytetä tai mikä ei reagoi kemiallisesti, poistuu uloshengityksen mukana. Käytettävissä olevien mittausten perusteella koko kierto juomisesta poistumiseen kestää noin tunnin.

Mitä tämä aikajana kertoo ja mitä se ei kerro

On hyvä täsmentää, mitä tämä imeytymisestä uloshengitykseen ulottuva aikajana todellisuudessa osoittaa. Se kertoo, että veteen liuennut vetykaasu imeytyy nopeasti, kulkeutuu ruoansulatuskanavan ulkopuolisiin kudoksiin ja poistuu elimistöstä noin tunnissa. Kyseessä on todellinen, mitattu fysiologinen prosessi. Se ei kuitenkaan yksinään todista, että vetyveden juominen vaikuttaa oloosi, parantaa jotakin tiettyä terveysarvoa tai hoitaa tai ehkäisee mitään sairautta. Tässä mainituissa tutkimuksissa mitattiin, minne kaasu kulkeutuu ja kuinka kauan se viipyy elimistössä. Niitä ei suunniteltu mittaamaan kliinisiä tuloksia, ja suurin osa elimiin jakautumista koskevista yksityiskohdista on peräisin eläimistä eikä ihmisistä.

Jos haluat tietää, kuinka paljon vetyvettä tutkimuksiin osallistuneet ovat juoneet ja kuinka usein, kyse on erillisestä kysymyksestä, jota käsitellään artikkelissa vetyvesitutkimuksissa käytetyistä määristä. Jos taas haluat yleisiä ohjeita sen arvioimiseen, kuinka vahvaa näyttöä yksittäinen vetyvesitutkimus tarjoaa — esimerkiksi otoskoon ja rahoittajan perusteella — oppaassa vetyvesitutkimusten lukemiseen aihetta käsitellään tätä artikkelia perusteellisemmin.

Jos vertailet eri tapoja juoda vetyvettä

Koska elimistöösi päätyvän vedyn määrä riippuu aluksi siitä, kuinka paljon sitä on liuennut veteen, vetyveden kokeilemista harkitsevan käytännön kysymys ei ole se, mikä tuote kuulostaa vaikuttavimmalta, vaan se, ilmoitetaanko tuotteessa pitoisuus, jonka voit tarkistaa. Vetyvettä voi saada elektrolyysipullosta, kerralla suuremman vesimäärän käsittelevästä kannusta tai liukenevasta tabletista, jonka pudotat mihin tahansa lasilliseen vettä. Kukin niistä on vain eri tapa tuottaa tässä artikkelissa käsiteltyä liuennutta kaasua.

Sama pätee kaikkiin tuotetyyppeihin: kun vertailet pulloa, kannua tai liukenevia tabletteja, tarkista kunkin ilmoittama pitoisuus ja mittaustapa sen sijaan, että olettaisit jonkin tuotetyypin olevan lähtökohtaisesti toista parempi.

Vetyvesikokoelmassa luetellaan tällä hetkellä saatavilla olevat tuotetyypit ja niiden ilmoitetut tuotantomäärät. Voit vertailla teknisiä tietoja rinnakkain ja päättää sitten, sopiiko jokin niistä siihen, miten itse käyttäisit sitä.