Onko vetyvesi hyväksi munuaisille? Mitä tutkimukset osoittavat (ja mitä kysyä lääkäriltä)

Jos sinulla tai läheiselläsi on krooninen munuaistauti (CKD) tai hän käy dialyysihoidossa, rehellinen vastaus on, ettei vetyvettä ole tutkittu kliinisessä tutkimuksessa nimenomaan CKD-potilailla. Siksi sen hoitovaikutuksesta ei voida esittää todistettua väitettä suuntaan tai toiseen. Sen sijaan on olemassa pieni joukko eläintutkimuksia, joissa on havaittu biologisia muutoksia vaurioituneissa munuaisissa, sekä havainnointitutkimuksia hemodialyysipotilaista, jotka lisäsivät elektrolysoidun vetyveden osaksi hoitorutiiniaan. Kumpikaan tutkimustyyppi ei voi kertoa, että vetyvesi auttaisi munuaisiasi. Hyödyllisempi kysymys, jos hoidat CKD:tä tai käyt dialyysihoidossa, on se, miten mahdollinen lisävesi ja sen mukana tuleva magnesium sopivat hoitotiimisi jo asettamiin neste- ja kivennäisainerajoihin.

• CKD-potilailla ei ole vielä tehty kliinisiä tutkimuksia. Ihmisillä saatu näyttö perustuu kokonaan hemodialyysipotilaiden havainnointitutkimuksiin, ei satunnaistettuihin tutkimuksiin, joissa olisi ollut mukana laajemmin CKD-potilaita.
• Eläintutkimukset osoittavat biologista aktiivisuutta, eivät hoitovaikutusta. Munuaisvauriomallit jyrsijöillä reagoivat vetyyn, jota annetaan vetenä, suolaliuoksena, hengityskaasuna tai dialysaatissa, mutta näitä annoksia ja antotapoja ei voi suoraan rinnastaa siihen, että joisi kotona pullollisen päivässä.
• Neste lasketaan mukaan antotavasta riippumatta. Munuaissairauteen tai dialyysihoitoon liittyvä nestemäärärajoitus koskee vetyvettä samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin vettä.
• Magnesium on tablettien erityishuomio. Munuaisten toiminnan heikentyessä elimistön kyky poistaa magnesiumia vähenee. Tämä on tärkeää, jos harkitset magnesiumia sisältävää tablettia etkä pelkkää vettä pullosta tai kannusta.

Mitä munuaisiin liittyvissä vetyvesitutkimuksissa todella mitattiin?

Vetyvettä ja munuaisia koskeva tutkimusnäyttö jakautuu kahteen selvästi erilaiseen tutkimusryhmään, ja niissä vastataan eri kysymyksiin. Toinen ryhmä koostuu munuaisvaurioita käsittelevistä eläinmalleista, toinen jo dialyysihoidossa olevista ihmisistä. Kumpaakaan tutkimusryhmää ei suunniteltu selvittämään, hyötyvätkö terveen ihmisen munuaiset vetyveden juomisesta. Siksi kumpaakin kannattaa tarkastella omista lähtökohdistaan ennen johtopäätösten tekemistä.

Mitä eläintutkimuksissa tarkasteltiin?

Rotilla ja hiirillä tutkijat ovat selvittäneet vedyn vaikutusta munuaisiin, joita ovat vaurioittaneet iskemia-reperfuusiovaurio, elinsiirto, tietyt lääkkeet, munuaisfibroosi ja aiheutettu CKD. Eläimet saivat vetyä useilla eri tavoilla: vetypitoisena juomavetenä, injektiona annettuna vetypitoisena suolaliuoksena, hengitettynä vetykaasuna tai dialyysin aikana suoraan dialysaattiin liuotettuna vetykaasuna. Näissä malleissa vetyaltistukseen liittyi veren ureatyppipitoisuuden ja kreatiniinin lasku sekä oksidatiivisen stressin merkkiaineiden, kuten MDA:n ja 8-OHdG:n, ja tulehdussytokiinien väheneminen (lähde: Molekyylivedyn kliininen käyttö ja hoitomekanismi erilaisten munuaissairauksien, kuten diabeettisen munuaistaudin, hoidossa). Katsauksen kirjoittajat itsekin korostavat, että kyse on vasta lähtökohdasta, eivätkä valmiista vastauksesta. He toteavat, että ennen tulosten vahvistamista ihmisillä tarvitaan laajoja kliinisiä tutkimuksia. Jos haluat yleiskatsauksen siihen, mitä tällaisten merkkiaineiden avulla mitataan ja miksi tutkijat käyttävät niitä, aihetta käsitellään tarkemmin erikseen.

Mitä ihmisillä tehdyissä dialyysitutkimuksissa tarkasteltiin?

Ihmisillä saatu tutkimusnäyttö eroaa eläintutkimuksista selvästi sekä tutkittujen ihmisten että tutkimustyypin osalta. Vetyvettä ei tutkittu yleisessä CKD-potilasjoukossa, vaan saatavilla olevat ihmistutkimukset tehtiin jo hemodialyysihoidossa olevilla ihmisillä, joiden dialyysirutiiniin lisättiin elektrolysoitua vetyvettä. Kyseessä olivat havainnointitutkimukset, eivät satunnaistetut tutkimukset. Yksittäisissä tutkimusryhmissä oli noin 8–161 osallistujaa, ja seuranta-ajat vaihtelivat yhdestä kuukaudesta yli kolmeen vuoteen. Raportoituihin löydöksiin kuului oksidatiivisen stressin merkkiaineiden väheneminen ja dialyysiin liittyvän väsymyksen lievittyminen. Yhdessä tutkimuksessa yhdistetyn päätetapahtuman, eli kuolleisuuden ja sydän- ja verisuonitapahtumien, riskisuhde oli keskimäärin noin kolmen vuoden seurannassa 41 % pienempi (lähde: Elektrolysoidun vetyveden käyttö kroonisen munuaistaudin ja dialyysihoidon hallinnassa). Sama lähde toteaa nimenomaisesti, ettei vetyvedellä tehdyistä interventiotutkimuksista ole raportoitu CKD-potilailla. Tätä kannattaa pysähtyä miettimään: vahvin saatavilla oleva ihmisiä koskeva näyttö on havainnointitutkimusta rajatummassa, jo dialyysihoidosta riippuvaisessa potilasryhmässä, ei kontrolloitu tutkimus ihmisillä, joiden CKD on varhaisemmassa vaiheessa.

Miksi tämä näyttö ei riitä osoittamaan vetyvettä munuaishoidoksi?

Havainnointitutkimus voi osoittaa, että elektrolysoitua vetyvettä juoneilla dialyysipotilailla oli vähemmän sydän- ja verisuonitapahtumia kuin niillä, jotka eivät juoneet sitä, mutta se ei todista veden aiheuttaneen eroa. Ihmiset, jotka omaksuvat yhden uuden terveyteen liittyvän tavan vaativan dialyysihoidon lomassa, eroavat usein muillakin tavoilla niistä, jotka eivät omaksu sitä. He esimerkiksi saattavat noudattaa ruokavalio-ohjeita tarkemmin tai käydä vastaanotoilla säännöllisemmin. Mikä tahansa näistä eroista voi selittää osan tuloksesta. Sama päättelyongelma koskee monia terveysalan havainnointitutkimuksia, ja tarkempi katsaus siihen, miten tutkimuksen otoskokoa, verrokkiryhmää ja rahoitusta kannattaa arvioida on hyödyllinen ennen kuin luottaa tämän kaltaisiin otsikkotason tuloksiin.

Eläinnäyttöön liittyy erilainen rajoite. Kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa pistoksena annettu vetypitoinen suolaliuos, tietyn pitoisuuden vetykaasun hengittäminen tai vedyn liuottaminen suoraan dialysaattiin lääketieteellisen toimenpiteen aikana eivät vastaa sitä, että joisi lasillisen vetyvettä kotona. Kudokseen päätyvä annos, annostelun ajoitus suhteessa tutkittuun vaurioon ja antotapa eroavat toisistaan niin paljon, ettei vaurioituneen jyrsijän munuaisesta saatu tulos osoita, mitä ihmisen munuaisissa tapahtuu – tai tapahtuuko mitään – jos hän juo vetyvettä päivittäin. Laajempaa kysymystä siitä, onko vetyveden päivittäinen juominen turvallista useimmille ihmisille, käsitellään erikseen tässä käsitellystä munuaiskohtaisesta tutkimusnäytöstä.

Mitä dialyysihoidossa olevien tai munuaisruokavaliota noudattavien tulee tarkistaa ennen veden tai tabletin lisäämistä?

Koska edellä kuvatut tutkimukset eivät osoita hoitovaikutusta, dialyysihoidossa olevan tai munuaisruokavaliota noudattavan käytännön kysymys ei ole se, toimiiko vetyvesi, vaan se, muuttaako sen lisääminen jotakin sellaista, jota jo seuraat. Erityisesti kannattaa tarkistaa kaksi asiaa: kuinka paljon nestettä saat nauttia ja mitä muuta kuin vetyä lasiin päätyy.

Neste lasketaan mukaan juomatavasta riippumatta

CKD-potilaita pyydetään usein rajoittamaan nesteen, natriumin, kaliumin tai fosforin saantia, mutta yhtä ainoaa ruokavaliota ei ole kaikille tätä sairautta sairastaville. Sopivat rajoitukset määritetään yksilöllisesti ravitsemusterapeutin tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, ja niitä muutetaan munuaisten toiminnan muuttuessa ajan mittaan (lähde: Terveellinen ruokavalio aikuisille, joilla on krooninen munuaistauti, NIDDK). Vetyvedellä täytetty lasillinen lasketaan siis mukaan nestemäärärajoitukseen samalla tavalla kuin tavallinen vesilasillinen. Lisätty vety ei muuta sitä, kuinka paljon voit turvallisesti juoda vuorokaudessa. Kattavampi luettelo niistä, joiden kannattaa noudattaa varovaisuutta vetyveden kanssa tässä käsiteltyjen munuaiskohtaisia huomioiden lisäksi on koottu yhteen paikkaan.

Miksi magnesiumtabletti on eri asia kuin pelkkä vetyvesi?

Munuaisten toiminnan heikentyessä ne poistavat verestä vähemmän magnesiumia. Hypermagnesemia on itsessään harvinainen, mutta sitä esiintyy lähinnä ihmisillä, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt, ja erityisesti silloin, kun kokonaisuuteen lisätään jokin muu magnesiumin lähde, kuten magnesiumia sisältävä ravintolisä, antasidi tai laksatiivi (lähde: Magnesiumin antaminen kroonisessa munuaistaudissa, Nutrients). Siksi magnesiumia sisältävä tabletti on aidosti eri asia kuin pullo tai kannu, joka tuottaa vetyä lisäämättä veteen mineraaleja. Hydrionin omat H2-tabletit liukenevat vesilasiin ja tuottavat 8 ppm molekyylivetyä sekä 80 mg magnesiumia tablettia kohden. Dialyysipotilaan tai munuaisravitsemukseen perehtyneen ravitsemusterapeutin on arvioitava juuri magnesiumin määrä, ei vetyä, suhteessa tuoreisiin laboratoriotuloksiin ja muihin jo käytössä oleviin magnesiumin lähteisiin.

Lääkäriltä luvan saaneille lukijoille on muualla kerrottu tarkemmin, miten tabletteja on tarkoitus käyttää päivittäin, mukaan lukien niiden vaikutusmekanismi ja tyypillinen annostus.

Tarkistuslista lääkärin kanssa keskustelemiseen ennen vetyveden kokeilemista munuaisongelmissa

Edellä kuvatut tutkimukset eivät ole syy välttää vetyvedestä kysymistä. Ne kuitenkin puoltavat sitä, että asiasta keskustellaan munuaishoitoasi jo hoitavien ihmisten kanssa sen sijaan, että päätös tehtäisiin pelkän tuotesivun perusteella. Lyhyessä ja täsmällisessä keskustelussa voi käydä läpi asioita, joihin tutkimuksista ei saada vastausta:

• Kysy, mahtuuko vetyvedestä tuleva lisäneste nykyiseen nestemäärärajoitukseesi, kun otetaan huomioon munuaistaudin vaiheesi tai dialyysiaikataulusi.
• Jos harkitset magnesiumia sisältävää tablettia etkä pelkkää vettä, kysy, sopiiko se tilanteeseesi, kun huomioon otetaan tuoreet laboratoriotuloksesi, dialyysiaikataulusi ja muut käyttämäsi magnesiumin lähteet, kuten antasidit tai laksatiivit.
• Kysy, muuttuisiko vastaus CKD:n eri vaiheessa, dialyysihoidon aloittamisen tai lopettamisen jälkeen tai elinsiirron jälkeen, sillä nesteiden ja kivennäisaineiden sietokyky muuttuu munuaisten toiminnan mukana.

Tämä tarkistuslista on tarkoitettu kliinisen keskustelun lähtökohdaksi, ei lääketieteelliseksi neuvoksi, eikä se korvaa lääkärin tai ravitsemusterapeutin sinulle jo asettamia yksilöllisiä neste- ja kivennäisainerajoja.

Kaiken kaikkiaan näyttö kertoo jotakin maltillisempaa kuin lupaus tai varoitus: vetyvedellä on havaittu mitattavia vaikutuksia vaurioituneissa eläinten munuaisissa ja jo dialyysihoidossa olevia ihmisiä koskevissa havainnointitutkimuksissa, mutta mikään tähänastinen näyttö ei osoita, että se hoitaisi tai ehkäisisi munuaistautia yleisessä CKD-potilasjoukossa. Kun olet saanut terveydenhuollon ammattilaiselta luvan kokeilla sitä, käytännön päätös riippuu niinkin arkisesta asiasta kuin tuoteselosteen lukemisesta: tarkista, kuinka paljon nestettä lisäät ja mitä muuta vedyn ohella liukenee veteen, jos käytät tablettia.