Strukturoitu vesi vs. vetyvesi: toinen on mitattavissa, toinen ei

Vetyvettä ja strukturoitua vettä myydään molempia hanavettä parempana vaihtoehtona, ja niiden väitteitä verrataan niin usein samassa lauseessa, että ne kuulostavat saman ajatuksen eri versioilta. Ne eivät ole sitä. Vetyvesi tarkoittaa tiettyä liuennutta kaasua, molekyylivetyä (H2), ja tietyn näytteen sisältämän kaasun määrän voi mitata tietyllä nimetyllä laitteella ja ilmoittaa lukuna, miljardisosina (PPB) tai milligrammoina litrassa. ”Strukturoitu” eli ”heksagonaalinen” vesi tarkoittaa väitettyä vesimolekyylien uudelleenjärjestäytymistä vakaaksi ja järjestäytyneeksi muodoksi, eikä millään tavanomaisella laboratoriomenetelmällä ole pystytty osoittamaan, että tällaista järjestäytymistä olisi olemassa tai että se käyttäytyisi eri tavalla kuin ultrapuhdas vesi. Hyödyllinen tapa verrata näitä kahta on selvittää, voiko väitteen tarkistaa mittalaitteella vai ainoastaan kuvauksen perusteella.

• Vetyvesi on vettä, johon on liuennut H2-kaasua. Määrän voi tarkistaa reagenssitestipisaroilla, elektronisella mittarilla tai laboratoriomenetelmällä, kuten kaasukromatografialla.
• Strukturoitu eli heksagonaalinen vesi tarkoittaa väitettyä molekyylirakennetta, jota ydinmagneettinen resonanssi (NMR) ei ole pystynyt erottamaan ultrapuhdasta vedestä eikä edes ihmisen virtsasta samassa testissä.
• ORP-arvo (hapetus-pelkistyspotentiaali) esitetään usein vetypitoisuuden rinnalla, mutta se on yleinen sähköinen mittaus, johon vaikuttavat useat tekijät. Se ei ole vetykohtainen lukema.

Mitä ”strukturoitu vesi” oikeastaan väittää

Strukturoitua vettä koskevan väitteen mukaan tavallinen nestemäinen vesi voidaan järjestää uudelleen vakaaksi heksagonaaliseksi hilaksi, jota kuvataan toisinaan kiinteästä, nestemäisestä ja kaasumaisesta olomuodosta erilliseksi ”neljänneksi faasiksi”, ja tämä rakenne muuttaa veden käyttäytymistä tai vuorovaikutusta kehon kanssa. Kyseessä on tarkkarajainen ja testattavissa oleva ajatus, joten on aiheellista kysyä, mitä tapahtuu, kun sitä todella testataan.

Ydinmagneettista resonanssia, joka on kemistien vakiomenetelmä tutkia, miten molekyylit ovat järjestäytyneet ja liikkuvat nesteessä, on käytetty heksagonaalisena tai strukturoituna markkinoidun veden tutkimiseen. Testissä ei ole havaittu merkittävää eroa ultrapuhdaaseen veteen eikä edes ihmisen virtsaan verrattuna (lähde: Hexagonal water). Yksi syy siihen, miksi laajamittaista, vakaata rakennetta on vaikea sovittaa yhteen veden peruskemian kanssa, liittyy aikaan: vesimolekyylejä toisiinsa yhdistävät vetysidokset katkeavat ja muodostuvat jatkuvasti uudelleen alle 200 femtosekunnin aikajänteellä. Se tapahtuu aivan liian nopeasti, jotta järjestäytynyt hila voisi säilyä kokonaisessa vesilasillisessa (lähde: Hexagonal water).

Strukturoidulle vedelle ei ole myöskään omaa mittayksikköä. Vedyn määrä ilmoitetaan PPB- tai mg/l-yksiköissä, uunin lämpötila ilmoitetaan lämpötilana ja hanaveden TDS-arvo miljoonasosina (ppm). Strukturoidulle eli heksagonaaliselle vedelle ei ole vastaavaa lukua, jonka laboratorio ilmoittaa, riippumaton taho varmentaa tai joka merkitään pulloon. Väite, jota ei voi mitata millään nimetyllä menetelmällä, ei ole automaattisesti väärä, mutta sitä ei voi myöskään tarkistaa. Juuri tämä erottaa sen tässä artikkelissa käsiteltävästä vertailukohdasta.

Mitä ”vetyvesi” oikeastaan väittää

Veteen liuennut kaasu, molekyylivety (H2), päätyy veteen yleensä kahdella tavalla: elektrolyysissä vesimolekyylit hajotetaan, jolloin H2-kaasua vapautuu pullon, kannun tai laitteen sisällä olevalla elektrodilla, tai käytetään reaktiivista tablettia, jossa magnesium reagoi veden kanssa ja vapauttaa vetykaasua tabletin liuetessa. Menetelmästä riippumatta veteen päätyy lopulta samanlaista kaasua, joka on vain tuotettu eri tavoin.

Kiinnostus vedyn juomiseen juontaa juurensa joukkoon laboratorio- ja eläinkokeita, erityisesti Ohsawan ja hänen kollegoidensa vuonna 2007 Nature Medicine -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Siinä havaittiin, että molekyylivety pystyi reagoimaan valikoivasti hydroksyyliradikaalin kanssa. Hydroksyyliradikaali on erityisen reaktiivinen ja soluja vaurioittava reaktiivisen happilajin muoto. Havainto tehtiin soluviljelmissä ja rajoittuneen verenvirtauksen aiheuttamien aivovaurioiden eläinmalleissa (lähde: Ohsawa et al., Nature Medicine (2007), Europe PMC:n kautta). Kyseessä on soluissa ja eläimissä havaitusta kemiallisesta mekanismista saatu löydös, ei ihmisillä osoitettu vaikutus, eikä se tarkoita, että vetyveden juominen hoitaisi tai ehkäisisi mitään sairautta. Se antaa kuitenkin konkreettisen, testattavissa olevan kemiallisen syyn pitää H2-pitoisuutta merkityksellisenä lukuna eikä markkinointipuheena.

Koska kyseessä on yksi tunnistettava kaasu, tiettyyn vesipulloon tietyllä hetkellä liuenneen kaasun määrä on todellinen fysikaalinen suure. Määrä kasvaa elektrolyysijakson aikana, vähenee veden seistessä ilman kanssa kosketuksissa ja voidaan mitata lukuna kuten mikä tahansa liuennut kaasu.

Miten liuennut vety oikeasti mitataan

Se, että vetyväitteen voi periaatteessa mitata, ei tarkoita, että jokainen tuotetarraan merkitty vetylukema olisi mitattu samalla tavalla. Kolmella menetelmällä mitataan todella H2-pitoisuutta, mutta yksi yleinen lukema ei sitä tee.

• Titraustestipisarat. Metyleenisiniseen liittyvä reagenssi vaihtaa väriä liuenneen vedyn vaikutuksesta. Näytteen värin täydelliseen haalistamiseen tarvittavien pisaroiden määrä antaa tuloksen miljoonasosan murto-osina. Menetelmä on edullinen ja vetykohtainen, mutta käsin tehtävässä testissä ihmisten väliselle tulkintavaihtelulle jää jonkin verran tilaa.
• Liuenneen vedyn mittarit. Elektroniset anturit ilmoittavat pitoisuuden suoraan ppm- tai PPB-yksiköissä. Tarkimmat laitteet ovat laboratoriotason mittalaitteita eivätkä taskukokoisia vempaimia, ja tarkkuus vaihtelee anturin ja kalibroinnin mukaan. Tämä on eri kysymys kuin se, mittaako menetelmä itsessään vetyä (aihetta käsitellään tarkemmin, kun vertaillaan liuenneen vedyn mittareita).
• Kaasukromatografia. Tämä on laboratoriomenetelmä, jolla liuenneet kaasut erotellaan ja niiden määrä mitataan suoraan. Tulokset ilmoitetaan tavallisesti milligrammoina litrassa. Se on vertailumenetelmä, kun tuloksen on kestettävä riippumaton tarkastelu.

ORP eli hapetus-pelkistyspotentiaali esitetään usein vetylukemien rinnalla, joten on syytä täsmentää, mitä sillä oikeastaan mitataan: aineen yleistä taipumusta vastaanottaa tai luovuttaa elektroneja, ja tulos ilmoitetaan millivoltteina. Vetykaasu kyllä siirtää ORP-arvon negatiiviseksi, mutta niin tekevät myös pH, lämpötila ja liuenneet mineraalit, joilla ei ole mitään tekemistä vetypitoisuuden kanssa. Negatiivinen ORP-lukema kertoo, että aineessa on jotakin pelkistävää, mutta se ei ole vetypitoisuus. ORP-arvon käsitteleminen sellaisena liioittelee sitä, mitä lukemasta voi päätellä (koko erittely löytyy artikkelista näin mittaat veden vetypitoisuuden).

Miltä laboratoriossa varmennettu vetylukema näyttää

Käytännössä ”mitattavissa” tarkoittaa sitä, että tarkastellaan pelkän tuoteselosteen sijaan oikean testin tulosta. Riippumaton laboratorio H2 Analytics testasi Hydrionin oman tuotevalikoiman pulloja SRI 8610C -kaasukromatografilla, joka on samaan luokkaan kuuluva laite kuin edellä kuvattu mittalaite, ja ilmoitti liuenneen vedyn määrän milligrammoina litrassa. Koko menetelmä ja tulokset on esitelty riippumattoman laboratorion sertifiointiraportissa.

Laboratoriotuloksen rinnalla ovat pullojen omilla tuotesivuilla ilmoitetut tekniset tiedot. Kyseessä on toisenlainen tarkistus, mutta sekin on tarkistettavissa, ja ennen lukujen rinnakkain asettamista on tärkeää huomioida jakson pituus. Core-pullon ilmoitettu enimmäistuotto on 5 000 PPB (5 ppm) platina-iridium-PEM-elektrolyysillä, ja jakso kestää alle viisi minuuttia. Se on huomattavasti lyhyempi kuin laboratorion 20 minuutin testiajo. Siksi 9,00–9,14 mg/l:n lukema on tulos pidemmästä ajosta eikä kuvaus siitä, mitä tavallinen viiden minuutin jakso pulloon tuottaa. Raportin oma 10 minuutin mittaustulos, 5,85–6,05 mg/l, vastaa läheisemmin tavallista käyttötapaa. Hydrion Pulse -pullon tiedot ovat erilaiset: noin 4 000 PPB viiden minuutin asetuksella ja enintään 8 000 PPB 10 minuutin asetuksella, käyttäen SPE/PEM-elektrolyysiä ja platinapäällysteisiä titaanielektrodeja. Pullojen lukemat eroavat toisistaan siksi, että niissä käytetään erilaisia jaksoja ja laitteistoja, ei siksi, että toinen tuottaisi vetyä, joka olisi erilaista kuin toisen tuottama vety. Korkeampi PPB-lukema tarkoittaa, että kaasua on kyseisellä menetelmällä mitattuna sillä hetkellä liuenneena enemmän, eikä se kerro, kumpi pullo on kokonaisuutena parempi (PPB-lukeman tulkintaa käsitellään lisää artikkelissa vetyveden PPB-arvo selitettynä). Tässä vertailussa olennaista on yksinkertaisempaa: kummankin pullon lukemat perustuvat nimettyyn mittalaitteeseen ja laboratorioon tai dokumentoituun tekniseen testiin, jossa jakson pituus on ilmoitettu. Juuri tällaista tarkistusta ”strukturoidun veden” väitettä ei ole koskaan joutunut läpäisemään.

Nopea tapa arvioida mitä tahansa vesiväitettä

Mitattavuuden merkitys ulottuu tätä yksittäistä vertailua laajemmalle. Kun vesituotteen tai -käsittelyn väitetään olevan erilainen kuin hanavesi, kolme kysymystä auttaa erottamaan tarkistettavissa olevan väitteen varmentamattomasta.

• Minkä väitetään täsmälleen muuttuvan vedessä? Epämääräistä kuvausta, kuten ”elävämpi” tai ”imeytyy paremmin”, on vaikeampi testata kuin tarkkaa väitettä, kuten ”enemmän liuennutta vetykaasua”.
• Onko juuri kyseiselle asialle tarkoitettu nimetty mittalaite tai mittayksikkö? Vedylle on testipisaroita, liuenneen vedyn mittareita ja kaasukromatografiaa, joista kukin ilmoittaa tuloksen ppm- tai PPB-lukuna. Veden rakennetta koskevalle väitteelle ei ole vastaavaa menetelmää.
• Jos lukema ilmoitetaan, onko se saatu kyseiselle aineelle tarkoitetulla menetelmällä vai käyttämällä sen sijasta yleistä korvikemittausta? ORP on todellinen ja hyödyllinen mittaus, mutta se ei ole vetylukema. Sen käsitteleminen sellaisena on yleinen tapa, jolla mittaamaton väite lainaa mitatun väitteen uskottavuutta.

Tässä vertailussa vetyvesi läpäisee kaksi ensimmäistä kysymystä, sillä varauksella, että yksittäisen lukeman on perustuttava oikeaan testiin eikä oletukseen. Strukturoitu vesi ei tällä hetkellä pysty läpäisemään niitä lainkaan. Laajempi vetyvesimyyttien kumoaminen tarkastelee useita muita väitteitä saman mittapuun avulla. Sama testi — ”onko lukemaa, ja onko se oikeanlainen lukema?” — soveltuu yhtä hyvin muihin vaihtoehtoisiin vedenkäsittelyihin, kuten shungiittiveden vertailuun, jos haluat harjoitella sitä lisää. Jos haluat nähdä eri vetyvesimuotojen PPB-arvot rinnakkain, vetyvesivalikoimassa ne esitetään samalla tavalla kuin tässä artikkelissa: lukuna, ei iskulauseena.